Youtube + Facebook = Takeover


Written by on Wednesday, April 20, 2011

X on aktiivinen Facebookissa. X:llä on YouTube-kanava. X käyttää myös Twitteriä. Tehokas yhdistelmä. Ongelmana useasti on kuitenkin, että näitä kanavia käytetään toisistaan erillään, mikä johtaa ihmettelyyn esim. YouTube-kanavan videoiden katselumääriä tarkastellessa. Toisin sanoen: käytössä on kolme eri välinettä, mutta ne eivät juttele keskenään.

On suorastaan kummaa, että videoita ei jaeta YouTubesta upottamalla Facebookiin – surullisen usein huomaa ainoastaan käytettävän Facebookin omaa videosoitinta, joka ei kuitenkaan ole mikään non plus ultra -tyylinen ratkaisu ominaisuuksiltaan. Monien yritysten YouTube-videoiden katselukerrat ovat hämmästyttävän kaukana Facebook-ryhmän jäsenmäärään verrattuna ja ne pyörivät ainoastaan muutamissa sadoissa. Ensimmäinen konkreettinen parannus tähän tulee sillä, että jakaa sisältöjä yksinkertaisesti ja johdonmukaisesti, eikä oleta yhden välineen tekevän taikatemppua itsestään.

Myös Twitterin ottaminen kuvioihin mukaan on videoiden katselukertojen ja brändin parissa vietetyn ajan suhteen tärkeä juttu, sillä videoiden katseleminen ei enää edellytä sivustolta “poistumista”. Twitter-tilin ylläpidosta kieltäytyminen olisi myös ihmettelemisen arvoinen asia – kukapa ei haluaisi hyödyntää ilmaista tilaa, jossa kuitenkin on huimasti potentiaalia kansainvälisestikin ajateltuna?

Mitä ikinä teetkin esimerkiksi yhdellä näistä välineistä, kerro siitä myös muualla ja tee sisällön kuluttamisesta mahdollisimman helppoa. Yhdistelmänä YouTube + Facebook on erittäin kova. Yhtälöön mahtuu myös aina tarvittaessa Twitter.

Wantlet testimoniaalit


Written by on Thursday, April 14, 2011

Wantlet on CasCardin ja Grouponin kaltainen webpalvelu ostoksiin liittyen. Palvelu lanseerataan UK:ssa ja KLOK suunnitteli sekä toteutti lanseerauksen yhteyteen videotestimoniaaleja, suom. videosuosituksia. Nämä videot löytyvät Wantletin sivuilta ja kulkevat lanseerauksen yhteydessä internetissä muun kampanjan rinnalla. Tehokas tapa vakuuttaa uudet käyttäjät palvelusi hyödyistä.

Ks. lisää palvelusta: http://www.wantlet.com/

Mikä vielä parempaa, videot ovat vapaasti jaettavissa netissä, jolloin uudet suosittelijat, palvelun käyttäjät ja fanit, voivat laittaa viestiä jakoon tutuilleen. Näin sana leviää tehokkaasti. Tässä esimerkiksi muutama näistä suositteluvideoista teille jaettuna.

Jane and Wantlet:

John and Wantlet:

Jenny and Wantlet:

Suunnittelu ja tuotanto: KLOK Creative Agency. Tuotantoyhtiö: Obscure Entertainment. Ohjaus: Pauli Kopu.

Jos tarvitset oman palvelusi tai tuotteesi yhteyteen vastaavanlaisia suositteluita, niin ota yhteyttä. Meiltä näitä saa.

KLOK ja Suunto yhteistyössä


Written by on Tuesday, April 5, 2011

Alkuvuosi on ollut kiireistä aikaa uusien asiakassuhteiden ja -tuotantojen startatessa. Yksi mielenkiintoisimmista uusista projekteista on asiakkuus Suunnon kanssa.

Suunto on johtava sukellus-, kestävyysurheilu-, kiipeily- ja purjehdusurheilulaitteiden suunnittelija ja valmistaja. Suunto on myös hieno edelläkävijä Youtuben käytössä ja siksi varsin mielenkiintoinen asiakas meille. Tuotamme Suunnolle videosisältöjä tukemaan heidän palkitunkin yhteisönsä, Movescountin, käyttäjien aktivointia ja opastusta.

Anna-Kaisa Varamäki Suunnolta kommentoi alkanutta yhteistyötä seuraavasti:

“Yhteistyö Klokin kanssa oli alusta alkaen mutkatonta ja sujuvaa. Videotuotanto lähti liikkeelle meidän viestinnän tarpeista ja brändin tukemisesta, ja Klok teki ehdotuksia toteutustavoista, joista valitsimme meille sopivimmat. Hinnoittelu oli selkeää ja erittäin kilpailukykyistä, aikataulut pitivät ja yhteistyö sujui. Voin aidosti ja lämpimästi suositella Klokia muillekin, itselle jäi vain positiivista sanottavaa yhteistyöstämme.”

KLOK odottaa innolla yhteistyön jatkumista ja uusien videosisältöjen luomista Suunnolle!

Movescountin Youtube-kanavaa pääset tarkastelemaan täältä:

http://www.youtube.com/user/MovesCountbySuunto