Kiihdytystä, pakkia vai tyhjäkäyntiä?


Written by on Friday, September 3, 2010

Facebook on kieltämättä iso juttu. Itse kirjauduin palveluun sisään ensimmäisen kerran lokakuussa 2007. Vanhin tällä hetkellä verkossa oleva profiilikuvani on marraskuulta samalta vuodelta 2007. Paljon on ehtinyt tapahtua siinä ajassa; Kimi Räikkönen voitti formuloissa maailmanmestaruuden, iPhone tuli myyntiin, Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon, JYP voitti jääkiekon Suomen mestaruuden, lama iski, Metsoloiden uusintakierros sai kansan villiksi, YouTubesta tuli valtava, Barack Obama siirtyi asuttamaan Valkoista taloa… Ja – tätä nykyä – jopa mammuttimaisiin sfääreihin paisunut Facebook muutteli ulkoasuaan saaden käyttäjät hullaantumaan muutoksesta.

Muistatteko vielä miltä Facebook näytti kolme vuotta sitten? Entä kaksi vuotta sitten? Vuosi sitten? Minä en muista. Enkä ole siitä tällä hetkellä kyllä kovinkaan harmissani. Pystyn aistimaan tässä samankaltaista meininkiä kuin Petrin aiemmin julkaistussa blogikirjoituksessa, jonka lopussa on sammakkovideo. Pointtina on siis, että kun koemme muutoksen, olemme erittäin kärkkäitä sen suhteen. Mutta kun muutokseen “totuttelee” (joutuu tottumaan) hiljalleen, sen tavallaan oppii sivuuttamaan ja siten sopeutumaan vallitseviin olosuhteisiin. Poliittisella tasolla ajateltuna tässä piilee kyllä huomattava vaara.

Löysin hakutoiminnolla yhteen aikaan erittäin suositun ryhmän (luoko joku vielä ryhmiä?), joka kantaa nimeä “Vanha Facebook takaisin, HETI”. Muistan kyllä sen, kun kyseinen ryhmä hiljalleen paisui (Herra/Rouva X joined the group…) ja sai myös kilpailijoita samalla ajatuksella fungeeraavista sivustoista. Mutta: eipä ole viime kuukausina paljon kyseisen ryhmän seinille kirjoiteltu ulkoasupäivityksen perumispyyntöjä – on ehditty tottumaan uuteen, ja se on taas ihan hyvä kunnes uusi päivitys tehdään.

Henkilökohtaisesti en ole kovin aktiivisesti ollut mukana kansanliikkeissä Facebookin toimintoja vastaan, mutta edelleen ihmettelen “Top News -linkkiä”, jonka logiikkaa en mitenkään vaan ymmärrä; miten oma jakamani miltei turhuutta hipova linkkini voi kuulua ilman kommentteja tai tykkäyksiä kahden päivän jälkeen huippu-uutisiin? Pitäisiköhän nyt sitten perustaa tykkäyssivusto asian selvittämiseksi, kun fanina oleminenkin jäi vähän aikaa sitten historiaan?

Maailma muuttuu. Digitaalinen maailma muuttuu. Huomioida, vai jättää huomiotta, kas siinä pulma.

Todellisuus syntyy viestinnässä


Written by on Wednesday, September 1, 2010

Todellisuus ei aina ole sitä miltä se näyttää. Jollakin tavalla sitä kuitenkin pitäisi kyetä ilmaisemaan. Jotta voisimme olla varmoja siitä, että tämä todellisuus ei ole pelkästään meidän oman päämme kuvitelmaa, testaamme ajatuksiamme toisilla. Kerromme siitä, kirjoitamme siitä, maalaamme siitä tai muuten vain huudamme tuntemuksemme todellisuudesta ulos sellaisena kuin se mielestämme parhaiten tulee ilmaistuksi.

Tähän asti päästyämme kaikki on hyvin ja olemme onnistuneet kiteyttämään ainakin itsellemme sen millaiseksi todellisuuden koemme. Enää muodostuu ongelmaksi se ymmärtävätkö kaikki muutkin mitä yritimme ilmaista. Kaikki eivät, edes hyvällä tahdolla haluaa ymmärtää maailmaa sellaisena kuin me itse sen koemme. Viestin ollessa kuitenkin selvä se ymmärretään, jaetaan ja ehkä, jos hyvin käy, koetaankin. Näin syntyy yhteinen kokemus ja todellisuus on vähän enemmän saman kaltainen, ainakin osalle meistä.

Viestiminen on kaikille sosiaalisille eläimille selviytymisen ja olemassaolon perusedellytys, eikä ihminen tee tässä minkäänlaista poikkeusta. Tavanomaisinta on käsittää viestintä siirtomallin eli lineaarisen mallin mukaisesti. Siinä ajatellaan viestin siirtyvän lähettäjältä kanavaa pitkin vastaanottajalle. Mallin kehittäjät Claude Shannon ja Warren Weaver esittävät sen seuraavasti:

Shannon oli insinööri, joten on selvää, että hän mielsi hälylähteen hyvin tekniseksi ulottuvuudeksi. Yhtä hyvin hälylähde voi tarkoittaa abstraktimmin erilaista kommunikaatiojärjestelmää tai vain henkistä poissaoloa kommunikaatiotilanteessa. Yksikertaisimmillaan kaavio toimii siten, että on yksittäinen mieli (informaation lähde) haluaa kertoa puhumalla tai kirjoittamalla (lähetin) toiselle mielelle (määränpää) jotain. Toinen pystyy tämän viestin näkemään tai kuulemaan (vastaan otin) ja sitten käsittelemään sitä, ellei hän sitten satu olemaan niin vihainen tälle toiselle, ettei suostu viestiä ymmärtämään (hälylähde).

Haluamme jakaa kokemuksia, viestiä, jotta loisimme todellisuudesta yhtenäistä. Sisältö voi muuttua, mutta idea on aina sama; tapahtui se sitten Facebookissa sosiaalisen median ympyröissä tai hiljaa toisen korvaan kuiskattuna peiton alla. Ihminen on sosiaalinen eläin.

Seuraavaa videota katsoessanne voitte miettiä minkälaisia hälytekijöitä löydät viestin ymmärtämiseksi: