Veikkaus – Eurot suomalaisille

Written by Henri Kiuru

Eilen Helsingin Nosturissa järjestettiin veikkaus.fi-sivuston lanseeraus. Veikkaus uudisti omat sivunsa ja otti askeleen pelisivustosta kohti viihtymissivustoa. Olin paikalla kyseisessä tilaisuudessa ja sen vuoksi pitikin sitten käydä itsekin tutustumassa ko. sivustoon.

Veikkaus on suuri suomalainen yhteiskunnan tukija eri muodoissa. Tai oikeastaan, Veikkaus tarjoaa suomalaisille mahdollisuuden tukea erilaisia yhteiskunnan osa-alueita omien peliensä kautta. Siinä sivussa monet saavat elämäänsä jännitystä ja muutama harva ehkä jopa taloudellista riippumattomuutta jättipotin osuessa kohdalle. Jokainen suomalainen on siis hyväntekijä pelatessaan Veikkauksen pelejä.

Yllä mainittuja asioita Veikkaus pyrkii viestimään myös uudella sivustollaan. Viestin sanansaattajiksi on valittu suositut tv-koomikot Kari Ketonen ja Ville Myllyrinne. Muutamalla videolla kaksikko touhuaa eri asioita Veikkauksen tukikohteiden ympäristöissä keskustellen Veikkauksen roolista eri asioiden mahdollistajana pieni pilke silmäkulmassa.

Kyseisissä pätkissä Veikkaus on oivaltanut minusta hienosti, mikä netissä toimii ja mikä ei. Liikunta- ja kulttuuripaikkojen sekä siellä touhuilevien ihmisten avulla tuodaan aitoutta ja konkretiaa viestiin ja sitä kautta Veikkauksen brändiin. Tunnettujen hahmojen avulla tuodaan viihdyttävyyttä ja otsikoinnit saavat videoarkistossa liikkuvat ihmiset varmasti katsomaan videot. Ainoa asia, joka on unohtunut pahasti, on videoiden jaettavuus ja löydettävyys. Videoita ei, ainakaan vielä, löydy muualta kuin Veikkauksen sivustolta, josta niitä ei voi jakaa ystävilleen. Kysymys kuuluukin: Saisiko Veikkaus enemmän ääntä viestilleen jakamalla videot myös Youtubeen, jossa tuolla otsikoinnilla myös muut kuin jo valmiiksi Veikkauksen pelejä pelaavat näkisivät ne helpommin ja päätyisivät jopa näin pelaamaan Veikkauksen uusia peleja uudelle sivustolle?

Tähän loppuun suosituin Veikkaus-aiheinen video Youtubesta:


  • LinkedIn
  • del.icio.us
  • RSS
  • Twitter
  • Digg
  • Facebook

Tags: , , , , , ,
Posted in Great Stuff!, Henri Kiuru, Suomi | No Comments »

Nokia Beta Labs: Swype for Symbian

Written by Pauli Kopu

Uusi teknologia -kategorian YouTube -hitti syntyi viime viikolla kun Nokia Beta Labs julkaisi uuden ohjelmiston testattavaksi videon kera. Swype for Symbian video nousi koko YouTuben etusivun hitiksi (16 200 katselua päivässä) sekä kategoriansa katsotuimmaksi videoksi ainakin Venäjällä, Suomessa, Brasiliassa ja Intiassa.

Swype for Symbian:

KLOK tuotti videon Nokia Beta Labsille nopean toimeksianon pohjalta. Haasteena oli reagoida nopeasti videon tarpeeseen sekä kyky hallita kansainvälisesti hajautettu tuotanto. Tuotanto toteutettiin Swypen, Nokian ja KLOKin kesken Suomessa sekä Seattlessa Yhdysvalloissa.

Video on saavuttanut 100 000 katsojaa alle viikossa ja tämän Nokian uusimman ohjelmiston on noteerannut mm. Digitoday, Allnokia.ru sekä dailymobile.se…

Lisää softasta:

http://betalabs.nokia.com/apps/swype-for-symbian

http://www.digitoday.fi/mobiili/2010/09/02/nokian-puhelimiin-tulossa-uusi-nopea-kirjoitustapa/201012143/66


  • LinkedIn
  • del.icio.us
  • RSS
  • Twitter
  • Digg
  • Facebook

Tags: , , , , ,
Posted in Pauli Kopu, Portfolio, Suomi | No Comments »

Karhuvaara!

Written by Jussi V. Laaksonen

Täällä blogissamme oli jokunen aika sitten puhetta The Expendables -elokuvan räjäyttävästä markkinoinnista. Nyt myös korjausteippiä valmistava BIC-konserniin kuuluva Tipp-ex on lähtenyt mukaan mielenkiintoisella kampanjalla, joka toimii tavanomaisesta poikkeavuudellaan, hauskuudellaan ja koukuttavuudellaan. Kaikki edellä mainitut asiat saavat ihmiset jakamaan infoa metsästäjän ja karhun edesottamuksista. Mitä kaikkea voikaan tapahtua, kun nämä kaksi kohtaavat? Sitä voitte koittaa itse täällä – mahdollisuuksia on lukuisia!


  • LinkedIn
  • del.icio.us
  • RSS
  • Twitter
  • Digg
  • Facebook

Tags: , , , ,
Posted in Great Stuff!, Jussi V. Laaksonen, Suomi | No Comments »

Tutustutaan ennakkoon

Written by Pauli Kopu

Ketonen ja Myllyrinne kolmas ja ratkaiseva kausi alkaa Subilla sunnuntaina. Syy miksi tiedän tästä asiasta yhtään mitään on rohkea älynväläys, joka on harvinaisen hyvin tässä ajassa. Subtv on laittanut matskua ennakkoon jakoon internettiin. Hyvä, hyvä hyvä!

Rohkeaa ja hyvästä siksi että: 1. kanava luottaa netissä ulkopuoliseen jakelualustaan (tämä ei ole ihan itsestään selvää tv-taloille, jotka kehittää omia netti-telkkareita vaihtelevalla menestyksellä*), 2. matskua on tosiaan ennakkoon jaossa kanavan toimesta eikä “vahingossa” ulos vuotaneena. Tämän tuloksena minä tiedän, että Ketonen & Myllyrinne 3 alkaa Subtv:llä su 5.9. klo 22:3o ja tiedän, että haluan nähdä tuon ohjelman koska näkemäni matsku on vakuuttanut minut. Ohjelma on edelleen vallan epäsovinnaisia, aitoa ja hauskaakin vielä. Tätä on oikein kivaa katsoa.

Hauska toimii netissä, sitä tykätään jakaa. Itse olen katsonut tässä alla olevan pätkän ainakin kolmesti ja jakanut sen eteenpäin vähintään yhtä monta kertaa. Kiitos Sub ja Ketonen & Myllyrinne, että saan katsoa matskua ennakkoon ja jakaa sitä eteenpäin! Toivoisin, että voisin törmätä ja ihastua tällä tavoin myös muihin uusiin televisio-ohjelmiin.

Lisää ohjelmasta: http://www.sub.fi/ketonenjamyllyrinne/

* toim.huom. = MTV Media teidän Katsomo ei vieläkään toimi Macillä!


  • LinkedIn
  • del.icio.us
  • RSS
  • Twitter
  • Digg
  • Facebook

Tags: , , , , , , ,
Posted in Great Stuff!, Pauli Kopu, Suomi | 1 Comment »

Ilmaista esitysaikaa -video

Written by Pauli Kopu

KLOK at Media & Message 2010 Naantalissa 4.-5.8.

Esitys “Ilmaista esitysaikaa” 4.8. klo 11, sali 2.

“Internetissä kuka tahansa voi ryhtyä jakelijaksi ja sisällöntuottajaksi, mutta webissä onnistuakseen tarvitaan ammattimaisesti tuotettua sisältöä. Mikä netissä toimii kun onnistumista ei takaa enää pelkkä raha? YouTube -palvelusta tuli vuoden 2009 lopuksi internetin toiseksi käytetyin hakukone. Online-videon määrä on kasvussa rajusti. Millainen sisältö netissä toimii? Ilmaista esitysaikaa tarjolla. Broadcast Yourself!”

Tällä, jo kerran tässä blogissa mainitulla aiheella, osallistuimme vuotuiseen Media & Message -tapahtumaan muutama viikko sitten. Nyt tuo esitys on kuvattu ja saatavilla tässä sekä YouTubessa. Voilá!

Edellinen juttu aiheesta tässä blogissa: Broadcast yourself, mutta miten…

Video: Ilmaista esitysaikaa

Linkki YouTubeen: http://www.youtube.com/watch?v=xh9DhPajmeo

Esitys slideshare.netissä:


  • LinkedIn
  • del.icio.us
  • RSS
  • Twitter
  • Digg
  • Facebook

Tags: , , , , , , , , , , ,
Posted in About KLOK, KLOK point of view, Pauli Kopu, Portfolio, Suomi | 1 Comment »
RSS

  • Follow us

    facebook
    twitter
    youtube

  • Klok / Twitter

    • Blogissa ajatuksia Veikkauksen uudistuneesta sivustosta ja sisällön jakamisesta
      http://bit.ly/b8KS93
      2010/09/08 10:16
    • Nokia Beta Labs: Swype for Symbian -video portfoliossa esillä juurikin nyt!
      http://bit.ly/9oIYxL
      2010/09/07 12:39
    • Mitä kaikkea metsästäjä ja karhu voivatkaan yhdessä tehdä? Sitähän pääsee kokeilemaan itse!
      http://www.klok.fi/blog/?p=352
      2010/09/06 10:24
  • Subscribe & co.