Posts Tagged ‘Video’
Veikkaus – Eurot suomalaisille
Written by Henri KiuruEilen Helsingin Nosturissa järjestettiin veikkaus.fi-sivuston lanseeraus. Veikkaus uudisti omat sivunsa ja otti askeleen pelisivustosta kohti viihtymissivustoa. Olin paikalla kyseisessä tilaisuudessa ja sen vuoksi pitikin sitten käydä itsekin tutustumassa ko. sivustoon.
Veikkaus on suuri suomalainen yhteiskunnan tukija eri muodoissa. Tai oikeastaan, Veikkaus tarjoaa suomalaisille mahdollisuuden tukea erilaisia yhteiskunnan osa-alueita omien peliensä kautta. Siinä sivussa monet saavat elämäänsä jännitystä ja muutama harva ehkä jopa taloudellista riippumattomuutta jättipotin osuessa kohdalle. Jokainen suomalainen on siis hyväntekijä pelatessaan Veikkauksen pelejä.
Yllä mainittuja asioita Veikkaus pyrkii viestimään myös uudella sivustollaan. Viestin sanansaattajiksi on valittu suositut tv-koomikot Kari Ketonen ja Ville Myllyrinne. Muutamalla videolla kaksikko touhuaa eri asioita Veikkauksen tukikohteiden ympäristöissä keskustellen Veikkauksen roolista eri asioiden mahdollistajana pieni pilke silmäkulmassa.
Kyseisissä pätkissä Veikkaus on oivaltanut minusta hienosti, mikä netissä toimii ja mikä ei. Liikunta- ja kulttuuripaikkojen sekä siellä touhuilevien ihmisten avulla tuodaan aitoutta ja konkretiaa viestiin ja sitä kautta Veikkauksen brändiin. Tunnettujen hahmojen avulla tuodaan viihdyttävyyttä ja otsikoinnit saavat videoarkistossa liikkuvat ihmiset varmasti katsomaan videot. Ainoa asia, joka on unohtunut pahasti, on videoiden jaettavuus ja löydettävyys. Videoita ei, ainakaan vielä, löydy muualta kuin Veikkauksen sivustolta, josta niitä ei voi jakaa ystävilleen. Kysymys kuuluukin: Saisiko Veikkaus enemmän ääntä viestilleen jakamalla videot myös Youtubeen, jossa tuolla otsikoinnilla myös muut kuin jo valmiiksi Veikkauksen pelejä pelaavat näkisivät ne helpommin ja päätyisivät jopa näin pelaamaan Veikkauksen uusia peleja uudelle sivustolle?
Tähän loppuun suosituin Veikkaus-aiheinen video Youtubesta:
Tags: ketonen, lanseeraus, myllyrinne, Veikkaus, Video, Viestintä, YouTube
Posted in Great Stuff!, Henri Kiuru, Suomi | No Comments »
Nokia Beta Labs: Swype for Symbian
Written by Pauli KopuUusi teknologia -kategorian YouTube -hitti syntyi viime viikolla kun Nokia Beta Labs julkaisi uuden ohjelmiston testattavaksi videon kera. Swype for Symbian video nousi koko YouTuben etusivun hitiksi (16 200 katselua päivässä) sekä kategoriansa katsotuimmaksi videoksi ainakin Venäjällä, Suomessa, Brasiliassa ja Intiassa.
Swype for Symbian:
KLOK tuotti videon Nokia Beta Labsille nopean toimeksianon pohjalta. Haasteena oli reagoida nopeasti videon tarpeeseen sekä kyky hallita kansainvälisesti hajautettu tuotanto. Tuotanto toteutettiin Swypen, Nokian ja KLOKin kesken Suomessa sekä Seattlessa Yhdysvalloissa.
Video on saavuttanut 100 000 katsojaa alle viikossa ja tämän Nokian uusimman ohjelmiston on noteerannut mm. Digitoday, Allnokia.ru sekä dailymobile.se…
Lisää softasta:
http://betalabs.nokia.com/apps/swype-for-symbian
Tags: Nokia, Nokia Beta Labs, Statistiikka, Swype, Video, YouTube
Posted in Pauli Kopu, Portfolio, Suomi | No Comments »
Tekemistä viikonloppuun: interaktiivinen pizzaseikkailu helvetistä
Written by Jussi NikamaaTässä pieni markkinoinnin oppitunti ja case-esimerkki.
(vinkki: jos haluat vaan pienen seikkailun tietokoneesi ääressä, klikkaa seikkailu käyntiin ja koko näyttöön postauksen lopusta ja ohita tämä tilanteen analysointi)
Uudessa Seelannissa toimii hieno pizzaketju, Hell Pizza. Minä ainakin uskon, että se on hieno ketju ja aion mennä pizzalle heti seuraavan kerran kun käyn down underissa. Kyseinen pizzaketju on tehnyt aivan mahtavan markkinointikampanjan.
Miksi se toimii:
- väkevä ja mielenkiintoinen teema
- sosiaaliset media hyvin käytössä
- markkinoinnista on tehty niin mielenkiintoista, että ihminen yksinkertaisesti vain haluaa viettää aikaa sen kanssa
- interaktiivisuus
- vahva tarina (sekä yrityksen historia että tämä YouTubeseikkailu)
- uudenlainen tapa käyttää videoita markkinoinnissa
Ja tästä itse seikkailuun. Olkaa hyvät!
Tags: hell, interaktiivisuus, Markkinointi, pizza, promootio, seikkailu, Video, videomarkkinointi
Posted in Great Stuff!, Jussi Nikamaa | No Comments »
Tiivistä
Written by Jussi V. LaaksonenJoistain asioista voi saada erittäin hankalia venyttämällä niitä tolkuttoman pitkäksi. Työntekijöille saatetaan isoissa organisaatioissa jakaa “vähän matskua tutustuttavaksi” viikonloppuna tai työpäivän päätteeksi. Mitäpä luulette, että miten paperipinkan kanssa käy kotisohvalla TV:n, perheen ja vapaa-ajan harrastusten ristitulessa? Kymmenien sivujen pituiset tekstit olisi mahdollista tiivistää oikein mukavasti muutaman minuutin pituiseksi visuaalisesti kiinnostavaksi ja miellyttäväksi esitykseksi, jonka sisäistäminen ei vaadi valtavia ponnisteluja keskittymiskyvyn kustannuksella.
Keventävänä, mutta havainnollistavana esimerkkinä toimikoon Titanic -elokuva, jonka kokonaiskesto IMDB:n mukaan on 194 minuuttia. Alla olevassa pätkässä elokuvan historialliset tapahtumat voi nähdä viidessä sekunnissa – ja silti sitä on katsottu reilusti yli neljä miljoonaa kertaa. Tiivistäminen toimii.
Tags: Sisällöntuotanto, Tiivistäminen, Työ, Video, Viestintä
Posted in Great Stuff!, Jussi V. Laaksonen, KLOK point of view, Suomi | No Comments »
Ilmaista esitysaikaa -video
Written by Pauli KopuKLOK at Media & Message 2010 Naantalissa 4.-5.8.
Esitys “Ilmaista esitysaikaa” 4.8. klo 11, sali 2.
“Internetissä kuka tahansa voi ryhtyä jakelijaksi ja sisällöntuottajaksi, mutta webissä onnistuakseen tarvitaan ammattimaisesti tuotettua sisältöä. Mikä netissä toimii kun onnistumista ei takaa enää pelkkä raha? YouTube -palvelusta tuli vuoden 2009 lopuksi internetin toiseksi käytetyin hakukone. Online-videon määrä on kasvussa rajusti. Millainen sisältö netissä toimii? Ilmaista esitysaikaa tarjolla. Broadcast Yourself!”
Tällä, jo kerran tässä blogissa mainitulla aiheella, osallistuimme vuotuiseen Media & Message -tapahtumaan muutama viikko sitten. Nyt tuo esitys on kuvattu ja saatavilla tässä sekä YouTubessa. Voilá!
Edellinen juttu aiheesta tässä blogissa: Broadcast yourself, mutta miten…
Video: Ilmaista esitysaikaa
Linkki YouTubeen: http://www.youtube.com/watch?v=xh9DhPajmeo
Esitys slideshare.netissä:
Tags: Broadcast yourself, digitaalinen jakelu, ilmainen esitysaika, KLOK, Markkinointi, Media & Message 2010, MediaMessage, Sisällönsuunnittelu, sosiaalinen media, Video, Viestintä, YouTube
Posted in About KLOK, KLOK point of view, Pauli Kopu, Portfolio, Suomi | 1 Comment »





