Mitä tehdä lomalla?

Written by Jussi V. Laaksonen

Loma ei ole itsestäänselvyys, eikä sen vaikutusta pidä aliarvioida. Se selkiyttää ajatuksia, jotka ovat pitkään muhineet erilaisten sanojen merkitysten välimaastoissa. Loma on inspiroiva ja se suo meille hetken aikaa keskittyä kaikkein olennaisimpiin asioihin. Sitä on kiva suunnitella, mutta itse toteutus on vielä hienompaa, koska siinä vaiheessa peli menee jopa arvaamattomaksi ja mahdollisuudet lisääntyvät positiivisella tavalla. Onnistuneesta lomasta on kiva kertoa ystäville ja tutuille.

Luonnollisesti olemassa on myös huonojakin lomia ja niiden suunnitelmia, mutta hyvällä ja ennakkoluulottomalla asenteella huonon lopputuloksen ja karvaan jälkimaun voi minimoida. Moni myös pelkää lomaa, koska se voisi katkaista saavutetun rutiinin. Entä jos joku halveksuisi meitä siksi, että olemme lomalla emmekä tekisikään perushommia peruspäivänä perusvälineillä?

Loman luonteeseen kuuluu, että se on eräänlainen palkinto pidemmän ajanjakson työstä, ja että se auttaa siirtymisessä seuraavaan vaiheeseen. Lomalla voi näyttää, miten oma arvomaailma rakentuu. Niin, ja kannattaahan sitä näyttää muutenkin kuin vain lomalla ja yrittää olla esimerkillinen, avoin ja seikkailunhaluinen.

Kun sanan loma korvaa esimerkiksi sanalla video, saa yllättävän hyvän kuvan siitä, mitä videoilla viestiminen on. Vai onko kaikkien loma aina vaan yhtä stressiä, sekavuutta ja hampaiden kiristelyä?


  • LinkedIn
  • del.icio.us
  • RSS
  • Twitter
  • Digg
  • Facebook

Tags: , , , ,
Posted in Jussi V. Laaksonen, KLOK point of view, Suomi | 1 Comment »

Yhteistyötä

Written by Jussi V. Laaksonen

KLOK pitää yhteistyöstä. Yhteistyö muiden ihmisten tai organisaatioiden kanssa tuo omaan päivittäiseen työhön uutta virtaa, uusia ajatuksia ja erilaisia näkökulmia, jotka avartavat horisonttia entisestään. Omalla turvallisella reviirillä pyöriminen ei kehitä toimintaa, eikä pakonomainen kilpailumentaliteetin vaaliminen ja palvominen tee kenestäkään helposti lähestyttävää ja luottamuksen tunnetta säteilevää tahoa.

Tästä viikosta lähtien blogistamme löytää myös vieraasta kynästä syntynyttä tekstiä. Tai siis vieraalta näppäimistöltä napultetua tekstiä. Kantavana ideana on, että halu, innostus ja inspiraatio tekemiseen on molemminpuolista, ja että ne halutaan jakaa. Tulossa on siis lisää pohdintaa ja uutta näkökulmaa tietoyhteiskunnasta, ideapolitiikasta ja tulevaisuuden skenaarioista.


  • LinkedIn
  • del.icio.us
  • RSS
  • Twitter
  • Digg
  • Facebook

Tags: , , , , , , ,
Posted in About KLOK, Jussi V. Laaksonen, KLOK point of view, Our Community, Suomi | No Comments »
RSS

  • Follow us

    facebook
    twitter
    youtube

  • Klok / Twitter

    • Blogissa ajatuksia Veikkauksen uudistuneesta sivustosta ja sisällön jakamisesta
      http://bit.ly/b8KS93
      2010/09/08 10:16
    • Nokia Beta Labs: Swype for Symbian -video portfoliossa esillä juurikin nyt!
      http://bit.ly/9oIYxL
      2010/09/07 12:39
    • Mitä kaikkea metsästäjä ja karhu voivatkaan yhdessä tehdä? Sitähän pääsee kokeilemaan itse!
      http://www.klok.fi/blog/?p=352
      2010/09/06 10:24
  • Subscribe & co.