Todellisuus ei aina ole sitä miltä se näyttää. Jollakin tavalla sitä kuitenkin pitäisi kyetä ilmaisemaan. Jotta voisimme olla varmoja siitä, että tämä todellisuus ei ole pelkästään meidän oman päämme kuvitelmaa, testaamme ajatuksiamme toisilla. Kerromme siitä, kirjoitamme siitä, maalaamme siitä tai muuten vain huudamme tuntemuksemme todellisuudesta ulos sellaisena kuin se mielestämme parhaiten tulee ilmaistuksi.

Tähän asti päästyämme kaikki on hyvin ja olemme onnistuneet kiteyttämään ainakin itsellemme sen millaiseksi todellisuuden koemme. Enää muodostuu ongelmaksi se ymmärtävätkö kaikki muutkin mitä yritimme ilmaista. Kaikki eivät, edes hyvällä tahdolla haluaa ymmärtää maailmaa sellaisena kuin me itse sen koemme. Viestin ollessa kuitenkin selvä se ymmärretään, jaetaan ja ehkä, jos hyvin käy, koetaankin. Näin syntyy yhteinen kokemus ja todellisuus on vähän enemmän saman kaltainen, ainakin osalle meistä.

Viestiminen on kaikille sosiaalisille eläimille selviytymisen ja olemassaolon perusedellytys, eikä ihminen tee tässä minkäänlaista poikkeusta. Tavanomaisinta on käsittää viestintä siirtomallin eli lineaarisen mallin mukaisesti. Siinä ajatellaan viestin siirtyvän lähettäjältä kanavaa pitkin vastaanottajalle. Mallin kehittäjät Claude Shannon ja Warren Weaver esittävät sen seuraavasti:

Shannon oli insinööri, joten on selvää, että hän mielsi hälylähteen hyvin tekniseksi ulottuvuudeksi. Yhtä hyvin hälylähde voi tarkoittaa abstraktimmin erilaista kommunikaatiojärjestelmää tai vain henkistä poissaoloa kommunikaatiotilanteessa. Yksikertaisimmillaan kaavio toimii siten, että on yksittäinen mieli (informaation lähde) haluaa kertoa puhumalla tai kirjoittamalla (lähetin) toiselle mielelle (määränpää) jotain. Toinen pystyy tämän viestin näkemään tai kuulemaan (vastaan otin) ja sitten käsittelemään sitä, ellei hän sitten satu olemaan niin vihainen tälle toiselle, ettei suostu viestiä ymmärtämään (hälylähde).

Haluamme jakaa kokemuksia, viestiä, jotta loisimme todellisuudesta yhtenäistä. Sisältö voi muuttua, mutta idea on aina sama; tapahtui se sitten Facebookissa sosiaalisen median ympyröissä tai hiljaa toisen korvaan kuiskattuna peiton alla. Ihminen on sosiaalinen eläin.

Seuraavaa videota katsoessanne voitte miettiä minkälaisia hälytekijöitä löydät viestin ymmärtämiseksi:

Tänään ilmestyneessä Helsingin Sanomissa oli uutinen, jonka mukaan internettutkija ja -teoreetikko Jaron Lanier varoittaa juuri suomennetussa kirjassaan Et ole koje internetissä piilevän totalitarismin siemenen. ”Nykymuotoinen internet-kulttuuri heikentää verkon käyttäjien persoonaa ja nostaa joukon yksilön edelle”, hän julistaa manifestissaan. Hänen mielestään verkossa ei pitäisi julkaista mitään nimettömänä, koska se voisi johtaa ”kyberneettiseen totalitarismiin”. Peruslähtökohta pelolle juontuu nimettömyyden ideologiasta, jossa verkko ja joukko ovat yksilöä arvokkaampia.

Tutkija varoittaa: Nimetön internet vie totalitarismiin

Kirjoitin joskus aikaisemmin tässä blogissa kirjoituksen nimellä ”Median tasavalta”, jossa pohdin kuinka internet ja sosiaalinen media muodostavat hyvinkin demokraattisen yhteisön ja oman maailmansa tämän todellisen maailman sisään. Demokratiana tämä yhteisö toimii hyvin ihanteellisesti, mutta diktatuurina se olisi pelottava.

Tämän vuoksi on tärkeätä muistaa, että sosiaalisessa mediassa toimivat samat säännöt kuin sosiaalisissa yhteisöissä yleisestikin. Toisten ihmisten kunnioittaminen tulisi olla lähtökohtana kaikkeen inhimilliseen toimintaan, jota internetkin edustaa. Lanier pohtii, että jotkut internetin suunnittelijat odottavat internetiin syntyvän yliälyn ja viittaa tällä samalla evankeliseen kristillisyyteen. Ihmisessä on syvään juurtunut tahto uskoa jonkun yliluonnollisen pelastavasta ja kaitsevasta ohjauksesta. Tällaisessa oliossa projisoidaan vanhempien auktoriteetti, joka estää meitä kasvamasta aikuisiksi ja ottamasta itse vastuuta omasta elämästämme.

Täytyy muistaa, että internet on sellainen kuin me sen haluamme olevan. Me olemme sen käyttäjiä ja me hyväksymme sen millaiseksi se muotoutuu. Kansallissosialistit nousivat aikoinaan valtaan, koska kansa valitsi heidät siihen ja he pysyivät vallassa kun kukaan ei uskaltanut heitä vastustaa. Pelko ei ole riittävä peruste hyväksyä väärinkäytöksiä. Jos me itse elämme kiinni todellisuudessa, niin totalitaarista systeemiä ei pitäisi muodostua internetiin, niin kuin ei minnekään muuallekaan.

Tässä lopuksi pieni muistutus siitä kuinka kaikki oikein sai alkunsa ja miten internet oikein kehittyi. Pysyvät asiat oikeassa perspektiivissä.

Vasta ikään pyörähti Tampereella käyntiin Bongaa positiivisin Tamperelainen 2010! Meille yrmeille suomalaisille tällaiseen positiivisuuden etsimiseen suhtaudutaan helposti negatiivisesti. Ilo ilman viinaa on teeskentelyä – mentaliteetti on pureutunut meihin suomalaisiin syvälle ja ainoa positiivinen asia on yleensä se, että kaverilla menee meitä itseämme huonommin ja sen naama näyttää paljon negatiivisemmalta kuin omamme. Bongaa negatiivisin Tamperelainen 2010! – kisa voisi olla jo aika haasteellinen.

Tavallaan suomalaisessa yrmeydessä ja purnaamisessa on jotain suloisen positiivista. Jotain minkä ainakin itse miellän rehellisyydeksi ja hyvin maanläheiseksi tavaksi katsoa maailmaa. Omalla negatiivisella tavalla suomalainen katsoo maailmaa juuri sellaisena kuin se on, ilman sokerikuorrutusta. Sellaisenaan se on hyvin positiivista. Naapurimme ruotsalaiset osaavat ainakin meidän suomalaisten näkökulmasta nähdä asiat paljon positiivisemmin, tai ainakin he näyttävät meidän silmissämme paljon onnellisemmilta.

Eihän tämä elämä nyt mitään ruusuilla tanssimista ole. Sen me ymmärrämme jo lapsena ja yritämme parhaamme mukaan sopeutua ajatukseen. Me suomalaiset pidämme positiivisuutta yleensä teeskentelynä. Positiivisuuden korostamisessa on kuitenkin puolensa. Jos vertaamme itseämme noihin äsken mainittuihin ruotsalaisiin, niin he ovat positiivisuudessaan paljon innovatiivisempia kuin me ja tuntuvat pärjäävän maailmallakin paremmin – perkele!

Positiivisuus, se vain luo miellyttävää ympäristöä, jossa tekee mieli yrittääkin jotain, keksiä jotain uutta ja kannustaa hyvien ideoiden eteenpäin viemistä. Me täällä KLOK:ssa kannatamme luovaa ajattelua ja hyvien ideoiden esteetöntä eteenpäin viemistä. Positiivinen ajattelu on yksi tärkeä tukipilari siihen. Olkaamme siis positiivisia, muttei missään nimessä teennäisiä.

Sosiaalinen media ja siellä jaettavan tiedon helppous ovat synnyttäneet verkoston, jossa aikaisempaan helpommin leviävät kulttuurisesti ja viestinnällisesti kopioidut replikaattorit, eli meemit. Termiä käytti ensimmäisen kerran Richard Dawkins vuonna 1976 kirjassaan Geenin itsekkyys ja se on alun perin rinnastettu ideoihin tarkoittamaan aatteita, arvoja, eeettisiä käsityksiä, maailmankatsomusta ja teorioita. Meemit ovat vapaan tai tuotetun valinnan kohteena olevaa informaatiota. Meemin valikoituminen tapahtuu sosiaalisessa tilassa, jossa ihmiset sekä kopioivat toinen toistensa valintoja että haluavat erottua muista. Sosiaaliseen jäljittelyyn perustuvaa omaksumista ja omaksutun uusintamista tapahtuu koko ajan, mikä tekee meemistä evolutionaarisen yksikön, joka tavallaan rinnastuu biologisessa evoluutiossa leviävään geeniin.

On mielenkiintoista, että nykyisin meemin käsite on sidottu tarkoittamaan internetissä suurta suosiota saanutta ja leviävää asiaa. Meemien syntyä ja leviämistä on vaikea ennustaa ja ne tuntuvat olevan aikaan ja paikkaan sidottuja. Meemin kyllä oppii tunnistamaan sellaiseen törmättyään. Meemit ovat mahdollistaneet maailmanlaajuisen hauskanpidon, johon ei tarvita välttämättä muuta kuin vähän luovuutta, tervettä hulluutta ja hitunen siviilirohkeutta, kuten oheisessa nopeasti levinneessä meemissä.

Olemme tottuneet siihen, että saamamme viralliset uutiset ovat luettavissa sanomalehdestä tai katsottavissa liikkuvana kuvana televisiouutisista. Näin asiat toimivat näinä elämämme päivinä. Vai toimivatko? Internet on tuonut uudenlaisia sisällönkäyttömahdollisuuksia uutisten ja tietojen levittämiseen. Aika pitkään nettisivustot noudattivat pelkästään vanhasta printtimediasta tuttuja konventioita, jotka liittyvät taittoon ja sisällön esittämiseen: ne rakentuivat kirjoitetuista uutisista, sekä asiaan liittyvästä kuvasta – kuva olis kiva.

Internet kuitenkin mahdollistaa täysin erilaisen uutisten levittämisen. Vieläkin monet sanomalehdet painottavat nettisivuillaan tekstiin ja kuvaan. Liikkuva kuva on ikään kuin siinä ekstrana. Pelkkään tekstiin pohjautuvaan uutiseen verrattuna videouutinen voi välittää tilannetta ja tunnelmaa paljon paremmin. Se on lisäksi palautettavissa ja sen voi katsella halutessaan monta kertaa uudestaan.

Tässä esimerkkinä Helsingin Sanomienkin verkkosivuilta löytyvä Reutersin videouutinen Välimereltä, jossa ei puutu vauhtia ja vaaratilanteita. Videon kautta päästään suoraan paikan päälle tapahtuman kokeneiden henkilöiden tunnelmiin.