Archive for the ‘About KLOK’ Category
Kuulumisia toimistolta
Written by Henri KiuruSyksy on alkanut KLOK:n porukalla hyvällä vauhdilla. Heinäkuussa pääasiassa lomailimme ja nyt porukassa onkin aistittavissa aivan uudenlaista virtaa. Uudet ja vanhat asiakkaat pitävät meidät työssä kiinni aika mukavasti. Lisäksi keväällä meillä harjoittelussa ollut Uusitalon Petri aloitti meillä vakituisena työntekijänä elokuun alusta. Petri tuo porukkaamme vahvaa käsikirjoitus-, ohjaus- ja tuotanto-osaamista. Näin ollen ydintiimiimme kuuluu tällä hetkellä viisi henkilöä. Syksyn aikana tiimiä on tarkoitus kasvattaa vielä 1-2 ihmisellä.
Tosiaan, heti alkusyksy toi meille uusia asiakkaita Suominen Yhtymä Oyj:n ja Harvia Oy:n muodossa. Muutenkin syksyn alku vaikuttaa siltä, että kevään pohjatyö alkaa kantaa hedelmää ja myös laman pahin kurimus alkaa olla takanapäin. Yritykset ovat hiljalleen valmiimpia ja rohkeampia panostamaan uudenlaisiin välineisiin myynnissä, markkinoinnissa ja viestinnässä. Toivon ja uskon, että voimme lähiviikkoina julkistaa lisää uusia asiakkuuksia.
Tässä kohtaa lienee paikallaan myös kiittää kaikkia tahoja, joilta olemme saaneet palautetta. Olemme kuunnelleet sitä ja tulemme uudistamaan läsnäoloamme verkossa lähiaikoina. Stay tuned!
Tags: asiakas, asiakkuudet, Harvia, KLOK, lama, Markkinointi, Myynti, palaute, palkkaus, Suominen, Tulevaisuus, uutinen, Viestintä
Posted in About KLOK, Henri Kiuru, Press, Suomi | No Comments »
Ilmaista esitysaikaa -video
Written by Pauli KopuKLOK at Media & Message 2010 Naantalissa 4.-5.8.
Esitys “Ilmaista esitysaikaa” 4.8. klo 11, sali 2.
“Internetissä kuka tahansa voi ryhtyä jakelijaksi ja sisällöntuottajaksi, mutta webissä onnistuakseen tarvitaan ammattimaisesti tuotettua sisältöä. Mikä netissä toimii kun onnistumista ei takaa enää pelkkä raha? YouTube -palvelusta tuli vuoden 2009 lopuksi internetin toiseksi käytetyin hakukone. Online-videon määrä on kasvussa rajusti. Millainen sisältö netissä toimii? Ilmaista esitysaikaa tarjolla. Broadcast Yourself!”
Tällä, jo kerran tässä blogissa mainitulla aiheella, osallistuimme vuotuiseen Media & Message -tapahtumaan muutama viikko sitten. Nyt tuo esitys on kuvattu ja saatavilla tässä sekä YouTubessa. Voilá!
Edellinen juttu aiheesta tässä blogissa: Broadcast yourself, mutta miten…
Video: Ilmaista esitysaikaa
Linkki YouTubeen: http://www.youtube.com/watch?v=xh9DhPajmeo
Esitys slideshare.netissä:
Tags: Broadcast yourself, digitaalinen jakelu, ilmainen esitysaika, KLOK, Markkinointi, Media & Message 2010, MediaMessage, Sisällönsuunnittelu, sosiaalinen media, Video, Viestintä, YouTube
Posted in About KLOK, KLOK point of view, Pauli Kopu, Portfolio, Suomi | 1 Comment »
Se on positiivista
Written by Petri UusitaloVasta ikään pyörähti Tampereella käyntiin Bongaa positiivisin Tamperelainen 2010! Meille yrmeille suomalaisille tällaiseen positiivisuuden etsimiseen suhtaudutaan helposti negatiivisesti. Ilo ilman viinaa on teeskentelyä – mentaliteetti on pureutunut meihin suomalaisiin syvälle ja ainoa positiivinen asia on yleensä se, että kaverilla menee meitä itseämme huonommin ja sen naama näyttää paljon negatiivisemmalta kuin omamme. Bongaa negatiivisin Tamperelainen 2010! – kisa voisi olla jo aika haasteellinen.
Tavallaan suomalaisessa yrmeydessä ja purnaamisessa on jotain suloisen positiivista. Jotain minkä ainakin itse miellän rehellisyydeksi ja hyvin maanläheiseksi tavaksi katsoa maailmaa. Omalla negatiivisella tavalla suomalainen katsoo maailmaa juuri sellaisena kuin se on, ilman sokerikuorrutusta. Sellaisenaan se on hyvin positiivista. Naapurimme ruotsalaiset osaavat ainakin meidän suomalaisten näkökulmasta nähdä asiat paljon positiivisemmin, tai ainakin he näyttävät meidän silmissämme paljon onnellisemmilta.

Eihän tämä elämä nyt mitään ruusuilla tanssimista ole. Sen me ymmärrämme jo lapsena ja yritämme parhaamme mukaan sopeutua ajatukseen. Me suomalaiset pidämme positiivisuutta yleensä teeskentelynä. Positiivisuuden korostamisessa on kuitenkin puolensa. Jos vertaamme itseämme noihin äsken mainittuihin ruotsalaisiin, niin he ovat positiivisuudessaan paljon innovatiivisempia kuin me ja tuntuvat pärjäävän maailmallakin paremmin – perkele!
Positiivisuus, se vain luo miellyttävää ympäristöä, jossa tekee mieli yrittääkin jotain, keksiä jotain uutta ja kannustaa hyvien ideoiden eteenpäin viemistä. Me täällä KLOK:ssa kannatamme luovaa ajattelua ja hyvien ideoiden esteetöntä eteenpäin viemistä. Positiivinen ajattelu on yksi tärkeä tukipilari siihen. Olkaamme siis positiivisia, muttei missään nimessä teennäisiä.
Tags: Idea, Innovaatiot, KLOK, Mielipide ja Näkökulma, positiivisuus, Tampere
Posted in About KLOK, KLOK point of view, Petri Uusitalo | No Comments »
Tämä on CasCard, moi
Written by Pauli KopuKLOK tuotti suomalaiselle startup yritykselle CasCardille yrityksen tuotteesta kertovat videot. Videot “Tervetuloa CasCardiin”, “Tervetuloa, kiva kun tulit” ja “Parempi paikka mainostaa” on alusta loppuun KLOKin käsialaa.
Kahden ensimmäisen videon kohdeyleisönä on palvelun uudet käyttäjät sekä heidän opastaminen palvelussa alkuun.
YouTubesta video “Tämä on CasCard”:
_
Vinkkejä CasCardin näppärään käyttöön palvelun käyttäjille videossa “Tervetuloa, kiva kun tulit”:
_
Video palvelun asiakkaille, jotka ovat kiinnostuneet mainostamaan paremmin. Video “Parempi paikka mainostaa” tiivistää palvelun hyödyt mainostajan näkökulmasta:
Me ollaan KLOKilla oikein tyytyväisiä tuotoksiin ja samanlaista, suorastaan ylistävää, palautetta on kuulunut myös asiakkaalta. Tavoitteisiin päästiin ketterästi. Nyt odotamme tuloksia siitä miten palvelu ja nämä YouTube videot lähtevät liikkeelle.
Toki toivomme myös näin mielenkiintoisen palvelun nopeaa menestymistä!
Tags: Advertising, CasCard, Markkinointi, Reference, Social media, sosiaalinen media, Video, Viestintä, YouTube
Posted in About KLOK, Pauli Kopu, Portfolio, Press, Suomi | 1 Comment »
KLOK esillä mediassa
Written by Henri KiuruKuluneet pari viikkoa ovat olleet meillä täällä toimistolla kiireistä aikaa. Erilaiset tapaamiset ja neuvottelut sekä asiakastuotannot ovat työllistäneet koko porukkaamme kokolailla kiitettävästi. Myös eri paikallismediat Keski-Suomesta, Pirkanmaalta ja Satakunnasta ovat kertoneet tarinaamme eteenpäin. Tässä seuraavassa pieni kooste eri lehtien jutuista.
Koosteen ensimmäinen julkaisu on parin KLOK:laisen entinen opinpaikka eli Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden erikoisyksikkö Tiimiakatemian verkostojulkaisu Tiimiakatemia Magazine. Kansikuvan lisäksi keskiaukeamalta löytyy kolmen sivun juttu toiminnastamme.
Toistamiseen päädyimme lehtien ja verkkojulkaisujen sivuille Keksintösäätiön järjestämän lehdistötilaisuuden kautta. Keksintösäätiö esitteli pirkanmaan alueen median edustajille toimintaansa ja toi samalla esille kolme esimerkki-casea. Televisioformaattimme Innovaattori oli yksi esitellyistä esimerkeistä. Tuon tilaisuuden jälkimainingeissa ainakin Tamperelainen nosti meidät otsikoihin. Juttuun oli minun ja Paulin nimet menneet sekaisin mutta sehän ei haittaa mitään!
Lauttakylä-lehti olikin sitten kolmas sanomalehti, joka meistä kirjoitti. Lauttakylä on Huittisten paikallislehti. Laaksosen Jussi, Ollulan Pekka ja minä olemme syntyjämme huittislaisia ja tätä taustaa vasten lehti kertoi KLOK:n tarinaa rakkaan kotikaupunkimme asukkaille.
Kiitokset vielä kaikille median edustajille, jotka ovat osoittaneet kiinnostusta toimintaamme kohtaan! Emmeköhän aiheuta teille tulevaisuudessa vielä lisääkin jutun aiheita!

Tags: Huittinen, Innovaattori, JAMK, Keksintösäätiö, KLOK, Lauttakylä-lehti, paikallislehti, Tamperelainen, Tiimiakatemia, Tiimiakatemia Magazine
Posted in About KLOK, Henri Kiuru, KLOK point of view, Press | No Comments »






